Tanssi tai Kuole.

"Words are all we have. "
Samuel Beckett

 http://www.worldometers.info/fi/

Taisin just kadottaa elämänhaluni hetkeks. Miten kaikki meni näin pieleen? Missä vika, mitä ois pitäny tehdä eritavalla ettei tää maailma olis näin hullu? Ei kai sille käytännössä yksi ihminen mitään voi, nytkin kulutan energiaa turhaan netissä itkemiseen, mun huone on täynnä muovia ja turhaa tavaraa, mua ahdistaa tää kulutus ja median ylivalta. Maailman paha tiivistyy nyt tietokoneelle, ja silti pitäis olla onnellinen että syntyi "lottovoittona" hyvinvointivaltio Suomeen. Mikään hyvinvointi, täällä yksi joka ei voi kovin hyvin vaikka rahaa on. Ei se tuo onnea, on sitten älyä ja/tai terveyttä. Se vain luo sille paremmat edellytykset.

Ahdistun tästä kaikesta, huomenna ajan bussilla kouluun ja pilaan puhdasta ilmaa. Syön tehotuotettua mössöä, pukeudun pikkulasten ompelemiin vaatteisiin. Miksi? Ja vaikka mitä tekisin en voi sille mitään. Hippi-ihmisetkin joutuu kohtaamaan sen julman tosiasin että vaikka juuri he eivät käyttäisi esimerkiksi Kiinassa tehtyjä vaatteita, miljoonat muut käyttävät. Vaikka niitä hippejä olisi 1000, silti on 

 halvempaa tehdä ne vaatteet siellä Kiinassa. 

On se aika naiivia ajatella että tälle kaikelle voisi mitään. Ihminen on perusahne ja itsekäs olento, kuten kaikki eläimet. Jollain tasolla lauma/perhe on tärkeä, mutta loppupeleissä eläimelliset vaistot käskevät pelastaa oman nahkansa. Ja hyvä niin, lajin kehitys riippuu siitä. Mutta onko meistä, eläimistä, pyörittämään näin suurta maapalloa omin nokkinemme, omia etujamme ajaen? On aika idioottimaista kun miettii kuinka ylhäälle olemme itsemme nostaneet. Ihminen on loppupeleissä ihan yhtä lailla biomassaa, karvaa, hermosolua, kynttä, korvanlehteä kuin esimerkiksi koira. Samoista palikoista miedät on rakennettu, samoja aineita käytetty. Sielun olemassaoloa ei voida todistaa, joten emme voi myöskään kieltää etteikö muilla lajeilla voisi sellainen olla. Miksi siis luulemme olevamme tämän kivenmurikan ainoa fiksu ja filmaattinen olento, jolla on oikeus pilata kaikkien pieni elämä?

Ehkä tässä oli tarpeeksi vuodausta yhdelle illalle. Vihaan kaikkea.

ps. Tanssin jälkeen olin pitkästä pitkästä pitkästä aikaa puhtaan onnellinen. Universumi ei vaan taida olla mun kaveri. Tai sillä on vaan hiton kiero huumorintaju.

Calypso.

Not Too Late.

Mulla on elämässä ollut neljä Hetkeä. En sen paremmin osaa selittää, kun että ne vaan jää mieleen ja sen tietää sillä hetkellä, kun se tunne tulee. Näitä hetkiä tulee "laimeampina" useamminkin, mutta ne ei ole Hetkiä. Se on tarkkaa. Perkele.

1.
Ollaan Ylläksellä hiihtolomalla. Ollaan menty laskettelemaan, on pilvistä ja tulee aivan saatanasti. Päätetään mennä huipulle, mikä on pitkä prosessi sen aikaisilla hisseillä. Lopulta ollaan tosi korkealla, 719 metrissä, valmiina laskemaan alas. Kun annan painon hitaasti liukua eteenpäin ja annan painovoiman vetää minua kohti merenpintaa, huomaan oudon tunteen. En liiku. Olen rinteen jyrkimmässä kohdassa ja olen paikallani. Tuuli on niin voimakas, että en liiku. Olen pysähtynyt etukenoon rinteeseen, ja samalla tuuli puhaltaa pilviä juuri sen verran pois, että hetken verran näen kauas. Lunta, paljon puita ja muutama valkoisena läikkänä erottuva aukea. Ja samassa alan kamalaa vauhtia liukua alas rinnettä.

2.
Pyöräilen kouluun aamulla. Poljen pitkää hiekkatietä, jonka molemmille puolille nousevat rinteet. On sumua joka paikassa, vaikea nähdä eteensä. Ilma on kosteaa ja tekee pisaroita silmälaseihin. Kun lasken rinnettä pyörällä, aurinko nousee, enkä näe eteeni. Valo taittuu sumusta niin että kaikki on aivan täysin valkoista muutaman hetken ajan. Mutta ajan silti eteenpäin. Hymyilyttää, on kylmä.

3.
Olemme olleet katsomassa elokuvaa. Olen kaverin skootterin kyydissä. En pidä kiinni kahvoista, vaan kaveristani. Puristan tiukasti, sillä minua pelottaa. Ajamme mielestäni kovaa, kuten aina. Mutta alan nauttia adrenaliinista. Hyräilen kypärän sisällä eikä kukaan kuule. Hymyilen eikä kukaan huomaa. Kaukajärvi hymyilee. Olemme lähdössä kyseisen ystävän mökille ja mietin sinne tulevia ihmisiä, joihin haluan tutustua. Pysähdymme valoissa ja sanon kaverille että tämän muistan aina. Toinen tulee iloiseksi. Ja minäkin olen.

4.
Tänään. Kosken ääni. Hiekkatiellä kävelevät ihmiset. Koira. Autojen äänet. Hengitys. Keskustorilta kuuluva snoukkatapahtuma pauhaa. Päässä on ihan tyhjä. Olo on helpottunut. Takin kulma. Sanoinkuvaamaton tuoksu. Tähdet. Valot. Lasit huurustuvat kylmässä, kaikki on hieman sumeaa ja silti selkeää. Tekee mieli nauraa, hyppiä, hymyillä, tanssia, huutaa, kiljua, pyöriä.

Robert De Niro's Waiting.

 

Piazza, New York Catcher.

Liz on Top of the World.

Halusin vaan järkyttää.

Aamulla on syksy.

Codex.

Wonderful, wonderful.

Just a Thought.

 ^Prinsessan henkilöllisyys salattu. Mikäli hän kokee paljaan selän turhan pornogafiseksi materiaaliksi, niin prinsessa ilmoittakoon. :)

Surusilmä.

What the Water Gave Me.